perjantai 28. elokuuta 2020

Pienen Pyytäjät mukaka Järvikalapäivillä Siikaniemessä 18.8.2020

Seuramme oli mukana Järvikalapäivillä, jotka pidettiin Siikaniemessä.

Järjestävä taho piti huolta, että tarjottavaa eli ruokaa ja juomaa oli yllin kyllin.

Maisteltiin erinomaisella reseptillä tehtyä kuorekeittoa, kalankäsittelynäytöksen jälkeen maistui aurinkoisessa säässä kaikille pullakaffet ja pääruokana oli lohisoppaa ruisleivän kera. NAM!

Osallistujia ei ollut ihan viime vuosien tapaan, saattoi maailmanlaajuisella covid pandemiallakin olla osansa syynä, ettei ihmiset tänäpäivänä vain uskalla lähteä tapahtumiin mukaan.

Päivä oli jokatapauksessa onnistunut ja kalastustietoutta jaettiin kaikille kiinnostuneille Pienen Pyytäjät kalaveneen ollessa trailerilla esillä ja trailerin viereen oli yhdessä kalatalousalueen isännöitsijän Joonas Rajalan kanssa rakennettu kuormalavoista podiumi, josta pääsi kurkistelemaan kalaveneen varusteluita ja kuulemaan kalajuttuja kipparilta.

Pienen Pyytäjät ry yhteistyössä maailmankuulun viehevalmistajan Rapalan jakoi nuorille kalastajanaluille huippupyytäviä Storm ja Rapala vaappuja. Ette voi kuvitella nuoren kalastajaeemelin ilmettä, kuinka vilpittömästi silmät kirkkaana poika sanoi isälleen että "hei tänään lähdetään kalaan ja voin heittää ihan omalla kuvalla"! Nuorten kannustamista kalastusharrastuksen pariin ei voi väheksyä.

Joonakselle kiitos kutsusta, oli mukavaa olla mukana!

Ohessa muutamia valokuvia päivältä, kalaveneen kuvat @Jukka Jyräs, Vetouistelulehti
Kalavene Järvikalapäivässä keräsi mukavasti mielenkiintoa ja kaikki kiinnostuneet kuulivat vetouisteluharrastuksesta sekä mukana käytettävästä apuvälineistöstä: takilat, plaanarit, plotteri ja kaiku jne.

Pienen Pyytäjät kippari esittelee luottoviehettään, isontamalla vaapunkokoa jää alamittaisten kalojen osuus saaliista pienemmäksi. Toisaalta isojen yksilöiden vapautusta suositellaan, ruokakalaksi otetaan keskikokoista haukea ja kuhaa.

Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajan piirin teltalla oli esillä täplärapua sekä uhanalaiseksi luokiteltu ankerias, joita molempia istutetaan Lahden Vesijärveen.

Kuvassa vasemmalla Kaakkois-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin piste ja oikealla kalankäsittelypiste. Kuvan keskialalla tapahtuman koordinaattori ja Vesijärven isännöitsijä Joonas Rajala tarkkailee tyytyväisenä tapahtuman järjestelyjä.


Päivän aikana saatiin myös hoitokalastusnuottauksen näytös, saalistakin tuli (iso särki)

Kalankäsittelypisteellä nähtiin ammattiottein, miten hauki, ahven sekä lahna fileoidaan. Hauesta valmistui myös maukkaita nugetteja, joita riitti usealle myös kotiinviemiseksi saakka.



Hauki käsittelyssä


maanantai 3. elokuuta 2020

Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin piirinmestaruus Vetouistelukilpailun 1.8.2020 Tulokset, Lahti Vesijärvi

Piirinmestaruus ratkottiin kalarikkailla Lahden Vesijärven vesillä 1.8.2020.

Nopealla aikataululla tehty järjestely keräsi yhteensä 35 innokasta venekuntaa tavoittelemaan piirinmestaruutta.

Kaikille venekunnille maksettiin päiväkohtainen uistelulupa, joka palautuu lupatuloina istutusten muodossa takaisin järveen. Kaloja sai tuoda puntarille max 3 kpl kutakin kalalajia.

Mestaruus matkasi Heinolaan, onnittelut saamamiehille Ari Laaksonen, Pauli Nipuli ja Marko Puolakka!!! 

Tulokset ohessa:





























Tunnelmia kisapäivältä valokuvien muodossa

Punnitusjono

Palkintojenjako:

Kisan suurin kuha: