Säännöt


1 § NIMI JA KOTIPAIKKA

   Yhdistyksen nimi on Pienen Pyytäjät ja kotipaikka Lahti.

2 § TARKOITUS JA TOIMINTA

   Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää urheilukalastuksen harrastusta jäsentensä
   keskuudessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kalastuskilpailuja ja -retkiä,
   sekä aiheeseen liittyviä kerho- ja veljesiltoja.

   Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa 
   toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä toimeenpanna 
   asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.

3 § JÄSENET

   Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö ja säätiö.
   
   Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.

   Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen
   puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.

4 § HALLITUS

   Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kolme muuta varsinaista 
   jäsentä sekä yksi varajäsen.

   Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

   Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja 
   muut tarvittavat toimihenkilöt.

   Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan 
   kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä 
   vaatii.

   Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai 
   varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella 
   ääntenenemmistöllä. äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa 
   kuitenkin arpa.

5 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

   Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, kumpikin erikseen.

6 § TILIT

   Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

   Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava 
   tilintarkistajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa 
   kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.

7 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

   Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään 
   seitsemän (7) päivää ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle.

8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET

   Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-  
   huhtikuun aikana.

   Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo 
   siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen 
   äänioikeutetuista  jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti 
   vaatii.

   Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi 
   (1) ääni.

   Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty se mielipide, jota on 
   kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. 
   Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

9 § VUOSIKOKOUS

   Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
        1. kokouksen avaus
        2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa 
            kaksi ääntenlaskijaa.
        3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
        4. hyväksytään kokouksen työjärjestys.
        5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.
        6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
        7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun 
            suuruus.
        8. valitaan hallituksen puheenjohtaja.
        9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä. (Tilintarkastajien toimikausi on 
            yksi (1) vuosi)
        10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

   Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen 
   käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin että asia voidaan 
   sisällyttää kokouskutsuun.

10 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

   Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen 
   kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista 
   äänistä. Kokouksessa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

   Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen 
   edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa 
   lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti